Ulkomaiset ystävät: rikkaus, rakkaus ja ikävä

                            http://www.youtube.com/watch?v=5DUCKGyojpE

Niin omituista. Oletteko koskaan tunteneet jotakin ihmistä tai ihmisiä alle viikkoa ja tajunneet heidän lähdettyään, kuinka uskomattoman tärkeitä heistä teille tuli? Mulle on käynyt niin itseasiassa kolme kertaa muistaakseni. Se tunne, kun itket ihmisten perään, joita et ole tuntenut, kuin vasta ihan naurettavan lyhyen ajan. Ja yhtäkkiä tuntuu, kuin olisitte tunteneet jo vuosia. Miltei aina. Se on mahdottoman järkyttävän omituinen tunne ja saa kyllä mutkin miettimään, että mikä näistä ihmisistä tekee niin speciaaleja, että heidän peräänsä itkee ja heitä ikävöi niin huimasti, vaikkei tunnekkaan kunnolla. Vai tunteeko sittenkin?

Mauritiuksen matkalla tutustuimme Heikun kanssa saksalaiseen jätkään nimeltä Max. Hän oli varsin komea ja äärimmäisen mukava ihminen. Juttu alkoi heti luistaa. Hupskeikkaa huomasimme, että olimme tunteneet vasta pari päivää ja meillä oli jo käsittämätön määrä inside-läppää. Heheh :)

Jos multa kysytään, Max oli todella rento ja hyvän huumorintajun omaava herrasmies ja mulle niinku hengaus ja illanviettoseurana loistavaa. Meistä muodostu vähä niinkö tällanen TRIO med Heikku ja Max ja mää ja ahahahah sitä naurun määrää. Yksi lounas moment on kyllä ikimuistoinen.  Ei siitä sen enempää..... Mä tykkäsin Maxista kaverina tosi paljon ja sitten tuli niitä kummia momentteja, että : "Ei perkele iha ku oltasiin tunnettu ziljoonia vuosia!" Ja näin. Hengattiin tosiaan yhdessä se viikko ja that's it. Hullua...... Sitten, kun oli Maxin lähtöpäivä, mä huomasin itkeväni. Max oli lunastanut paikan mun toverien joukossa. Crazy shittiä. Toivottavasti Heikkua ei haittaa et mainitten tän, mutta Heikulle Max merkkasi vielä vähän enemmän. Alle viikossa noiden kahden välille muodostu jotain sanoinkuvaamatonta. Ain't that a bitch? oikeesti upeaa, mutta outoa. Siitä ei pääse mihinkään.

                                          http://www.youtube.com/watch?v=Tjx-IgSxXJE
--------------> Uskomattoman hyviä muistoja. Max mulla on sua ikävä!!!!!!!!

Sitten kiitos kaunis tämän koulun Comenius-proggiksen mihin THANK GOD lähin mukaan, olen saanut kokea näitä fiiliksiä kanssa. Tässä kuvassa rakkaita Tanska-tovereita jotka vierailivat Suomessa. Aivan ihania ihmisiä. Löysin taas lähtöpäivänä itseni itkemästä, vaikka tunsimme valtaisat 4 päivää..... FREAK INDEED! Heitä on ikävä edelleen.... Kova ikävä <3

Eniten itkin kuitenkin, kun nämä kaksi tapausta joutuivat lähtemään. He asuivat mun luona. Anna (Isi) ja Camilla. Maailman hurmaavimmat naiset! Meistä tuli niin hyvin toimeentuleva trio. Kiitos honeybunnyt, kiitos, meillä oli yksi parhaista viikoista ikinä! Ikävöin edelleen meidän iltaisia keskusteluja kaikesta maan ja taivaan välillä..... Todella paljon. Näille tytöille pystyin avautumaan mistä vaan ja ne kyllä kuuntelivat. KIITOS SIITÄ! Ikävä on suunnaton <3

                                    http://www.youtube.com/watch?v=Wh2AEwOtFHA

-------------------------> En ikinä unohda, kun mun honeybunnyt laulo tän mulle. Rakkaus!

Sitten , kun lensin merten halki Tanskaan Camillan luo, tutustuin lisää upeisiin ihmisiin. Mm. Lineaan. Tanskalaiseen tytsyyn, Camillan hyvään kaveriin. Aivan ihastuttava ihminen. Niin hauska ja mukava. En pysty taaskaan ymmärtämään. Tätä ikävän määrää ja sitä itkun määrää, kun piti lähteä. I had the time of my life in da Denmark. Niin..... on edelleen ikävä.

                                         http://www.youtube.com/watch?v=6hzrDeceEKc

--------------------------> Tätä me siellä laulettiin yhdessä. Oi se oli ihanaa!

Sitten viimeisenä tämä Puolan matka. Kävipähän taas sama juttu. Tutustuin taas huimaan määrään hyviä tyyppejä. Niin ihania, eläviä, hauskoja ja rentoja. Heidän kanssaan vietin kyllä yhden elämäni parhaimmista viikoista. Kiitos kuuluu myös upealle SUOMI-porukalle!! Mutta ennenkaikkea puolalaisille. Ja pierdole I MISS THEM!!! Ihan vitusti liikaa..... En pysty ymmärtään.

                                 http://www.youtube.com/watch?v=mGdytuGZhj4

---------------------> Ja meiltä suomalaisiltahan sujui toi täsmälleen yhtä nätisti. Eeeiku.... :D

Meillä oli vain vitusti liian hauskaa. Karu fakta. En pääse yli enkä ympäri. Jos en tapaa näitä ihanuuksia enää, alkaa päitä irtoileen. Noi ei nyt sentään, mutta kumminkin. Pakko, PAKKO

                 Olet osa perhettä, vaikkei tiellä ole edes yhteistä kieltä. Oikeesti mitä helvettiä?

Yhtäkkiä tapaat ihmisen, joka on kuin sinä. Sama huumorintaju. Samat ilmeet^^ Omaperäinen tyyli. Rakastaa englantia. Jolle voit puhua ihan kaikesta. Jonka kanssa on vaan maailman helpointa olla. Ei tarvitse puhua, mutta saa puhua. Ei tarvitse esittää mitään. Saa olla vain oma itsensä. Ihan kuin olisitte yhtäkkiä parhaat ystävät tai vastaavaa. Tuntuu, kuin olisitte tunteneet AINA. Yhtäkkiä löydät itsesi itkemästä ihmisten perään, jotka tunsit tasan tarkkaan 4 päivää!

I ask you: What da hell? Täm on niin outo fiilis. Ihan käsittämätön. Joo en osaa paremmin selittää, mutta tiedän vain yhden asian: mulla on vitunmoinen ikävä ja tarve nähdä nämä ihmiset taas! Mulla oli loistava viikko näiden ihmisten kanssa ja toivon mukaan heilläkin mun kanssa/ muiden suomalaisten kanssa. Mä tarviin tällaisia viikkoja LISÄÄÄ! dzięki te rakkaat. I miss u!

                      http://www.youtube.com/watch?v=L397TWLwrUU&ob=av3e
---------------->  liian hauskoja muistoja, hehehe!

Ulkomailla asuvat ystävät ovat kolmea asiaa: Rikkautta, Rakkautta ja Ikävää! Silti nämä tutustumiset näihin ihmisiin ovat olleet tämän ikävän arvoisia. Iha tosi! LOVE YA ALL! <3

I don't know but..... I'll meet ya all again somewhere someday, and that's a damn promise!!!!!

Vielä loppu kiitokset ja kumarrukset, älkää tulko kipeiksi! Se on iha perseestä!!!!!!