Hulluus on jännä laji

Olen viime aikoina hiffannut, että ihmiset väittävät pirun usein, että olen vähän hullu tai hyvällä tavalla hullu tai sillee semisti hullu jne. yleensä joku lieventävä sana edessä, mutta kuitenkin hullu.
Aloin sitten miettiä, hullun merkitystä? Onko hulluja ihmisiä oikeasti olemassa? Käsitetäänkö hullu-sanalla ihminen, joka joskus vähän esim. käyttää ääntään sopimattomassa tilanteessa vai sellainen, jonka jokapäiväinen toiminta poikkeaa reilusti muista? Mikä hemskutti on hullu?

Hulluus on selkeästi aika monipiippuinen juttu. Miksi mietin moisia, on koska, mietin pitäisikö itse vähentää moisen sanan käyttämistä ihmisistä. Sen voi meinaan porukka ymmärtää niin monella eri tapaa. Hulluus voi olla sairaus tai ihmisessä näkyvä suurelti poikkeava ominaisuus. Yleensä hulluuteen liitetään vielä päälle kova äänenkäyttäminen. Olenko siis hullu, jos tykkään käyttää ääntäni, kun minulla sellainen kerta on? Sen kun tietäs...

Ollaanko me hulluja, kun me pukeudutaan kesken harmaan koulupäivänä  ysärityyliin?

Niin, mikä tekee hulluksi? Joskus (mahdollisesti kuvittelen tai se on totta) koen saavani hulluja katseita, kun vain hymyilen muille ihmisille bussissa. Saanko hullun leiman vai tuleeko nämä katseet mielikuvituksesta? Onko kaikki tavallisesta arjesta poikkeava heti merkki hulluuudesta. Miettikäää nyt tätä vertausta: kun on kuuluisan Rock- bändin keikka, kaikki riehuu niin, että paikat, raajat ja tavarat hajoo. Ketään ei kiinnosta miltä näyttää, miltä vaikuttaa ja ennenkaikkea, kuinka paljon meteliä pitää? Kaikki vain riehuvat, eikä ketään katsota pahasti. Tai no ne, jotka vain seisovat tylsyyteen kuolevannäköisinä täysin stillisti paikoillaan, ovat ainoita, jotka saattavat kohdata "pahoja" katseita. Niin, ne ainoat, joissa on vielä "jotain sivistyksenhäivää" paikan päällä, saavat osakseen arvioivia katseita. Mitäs kummaa? Mikä meidän Suomen kansan ajaa tähän? Vain tietyissä valikoiduissa tilanteissa, KAIKKI VOIVAT OLLA SEKAISIN!

Mitä jos me kaikki olisimmekin joka päivä tällaisia? Annettaisiin vaan palaa ja päivää kuvaisivat sanat: Let them look, I don't care a shit!
Monet usein väittävät, etteivät välitä. Sitä on vähän vaikea uskoa. Ihan tosissaan. Aina jokainen nyt vähän miettii, mitä tekee. Edes vähän! Paitsi tietyissä poikkeustilanteissa ja/tai poikkeustiloissa (drunkdrunkdrunkdrunk...) joista hyvä esimerkki: keikat.

Oletko tuntenut joskus oloasi jossain seurassa hulluksi? Tai jos et hulluksi, niin sellaiseksi, ettet kuulu joukkoon? Muut ovat jotenkin vain niin pidättyväisiä ja katsot sinua heti kummissaan, kun vain avaatkin suusi. Meitille on käynyt silleen usein! Ja se fiilis on todella hämmentävää. Kun huomaat, että ihan sama, mitä teet, olet aina jotenkin poikkeuksellinen ja liian villi. Muut eivät revittele ja naura samoille jutuille kuin sinä. Et tiedä, pidetäänkö sinua outona vai peräti jonkin sortin hulluna? Friikkiä.

Mitäh? Erotummeko Heikun kanssa jollain tavalla?


Niin Hullua, kuin se onkin, että on erilaisia heppuja maailmassa. Niin, jossain paikoissa, sinun kyllä annetaan rauhassa olla, niin friikki kuin itse haluat. Ole vain "hullu" jos haluat. Jos tällaisen porukan löytää, niin arvostakoot sitä! Se on äärimmäinen rikkaus!

YEAH WE ARE ALL MAD AND DAMN PROUD OF IT!

Hulluus. Onko sellaista olemassa? Vai onko se kuviteltua? Onko se sairaus vai peräti rikkaus? Onko siitä lievempiä versioita vai pitääkö heti lyöttäytyä ääripäähän ja ääritapauksiin? Pitääkö olla muille vaaraksi ollakseen hullu? vai leimataanko sinut hulluksi jos juokset kadulla ja kiljuen laulat samalla: I LOVE YOU ALL MOTHERFUCKERS!
Jees näihin kysymyksiin ois jees saada vaustuksia, mutten en sitten tiedä, että miltä ihmeen taholta?
Kattelaaan si myöhemmin, se on nukkumaanmeno---> morjes!